Aamu: heräilen pikkuhiljaa... Onneksi J hoitaa poitsun aamutoimet ja tekee jopa minullekkin aamupalaa. Vähän kinaa siitä pitääkö käyttää poitsu suihkussa aamupäivällä vai vasta illalla. Päädymme puoliväliratkaisuun,J käyttää poitsun kylvyssä kunhan ensin vaihtaa talvirenkaat.

KYLLÄ: Talvirenkaat!!! Aamulla poitsun iloinen ääni sai minut lopulta pakottautumaan ylös vaikka olisinkin saanut löhötä vielä. "ÄITIIIIIIIIIIIII!!!! Missä mun pulkka?!" Ehkä hieman piti intoa hillitä,ei sitä lunta ihan niin paljoa ole,mutta jonninverran kuitenkin.

Ruoankin sain tänään valmiina eteen ja muistin hillitä itseni sanomasta mitään negatiivista. Nyt kun itse on ollut kipeänä (ja olen tosiaankin edelleen,toivottavasti lakosta huolimatta pääsen sinne lääkäriin...) on ollut pakko koska tottakai olen kiitollinen kaikesta avusta mitä saan ja siitä,että J tekee kotona entistä enemmän (kun en vain voi!) ja siksipä on välillä tyydyttävä siihen mitä saa vaikkei se aina olisi ihan omien toiveiden mukaista... Meniköhän liian vaikeaksi... Enkä siis todellakaan ole/halua olla kiittämätön,vaan välillä vain turhauttaa,onhan tässä mennyt nyt 1kk jo etten ole pahemmin edes kotoa päässyt liikkumaan.

Eniten itkua ja turhautumista aiheuttaa kuitenkin poitsun joka päiväinen kysymys: "Äiti,tänäänkö voit nostaa minut syliin?"